Perjantai, Joulukuu 13, 2019, 09:09

Viime päivien al-Holia koskeva poliittinen keskustelu on ollut melko yksioikoista ja yksinkertaistavaa. Suurella osalla poliitikoista tuntuu olevan varma ja ehdoton mielipide asiaan, jossa ei varmastikaan ole yhtä ainoaa totuutta ja johon ei ole helppoja ratkaisuja. Minusta olisi reilua ja rehellistä myöntää, että kysymys on erittäin vaikea ja monimutkainen.

Valtaosa poliitikoista ja kansalaisista tuntuu olevan yhtä mieltä siitä, että lapsia on autettava. Samanaikaisesti on kuitenkin kuultu melkoisia kehäpäätelmiä: lapsia pitää auttaa, mutta lapsia ei saa erottaa vanhemmistaan, ja äitejä emme ainakaan ota Suomeen… Puheen tasolla siis halutaan auttaa, mutta käytännössä mitkään auttamisvaihtoehdot eivät tule kyseeseen.

Moni on myös peräänkuuluttanut poliittista päätöstä Suomen linjasta. Ja varmasti sellainen olisi hyvä ollakin. Mikä se sitten voisi olla?

Vaihtoehtoja on käytännössä kolme:

1) Päätetään ottaa vastaan vain orpolapset. Heitä on Helsingin Sanomien tietojen mukaan kaksi ja kaksi orpouteen rinnastettavassa tilanteessa olevaa (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Orpolapsia on haettu myös muihin Pohjoismaihin, ja kurdihallinto on ilmoittanut, että se on valmis luovuttamaan orpolapset. Käytännön hankaluutena on toki tässäkin lasten henkilöllisyyden todentaminen ilman asiakirjoja ja ilman täyttä varmuutta perhesuhteista. Mutta, nyt puhutaan 2-4 lapsesta. Tämän täytyy olla tehtävissä! Poliittisena linjauksena tämä tarkoittaisi toki samalla päätöstä siitä, että muita lapsia ei auteta.

2) Pyrkiä saamaan kaikki suomalaislapset pois leiriltä ilman äitejään. Tämä vaihtoehto tuntuu saavan eduskunnassa kovasti kannatusta. Tämä on kuitenkin monella tapaa ongelmallinen ja melko epärealistiselta vaikuttava vaihtoehto. Käytännössä toteutus tyssää siihen, että kurdihallinto on ilmoittanut, ettei se luovuta lapsia leiriltä ilman äitejään. Myös äidit ovat lehtitietojen mukaan ilmoittaneet, että he eivät anna suostumustaan lasten viemiseksi Suomeen yksin.

Lasten erottaminen äideistään ei sinänsä tässä ole suurimpana kompastuskivenä - onhan Suomessakin lähes 20 000 lasta sijoitettuna kodin ulkopuolelle, mikä osoittaa, että lapsen etu ei aina ole olla vanhempiensa kanssa. Ja lapsiasiainvaltuutettukin oikaisi yleisen virhekäsityksen siitä, että Suomen viranomaisilla ei olisi lastensuojelussa toimivaltaa ulkomailla. Kyllä on, mutta käytännössä se vaatisi yhteistyötä paikallisen viranomaisen kanssa. Ja kun tässä tapauksessa paikallinen viranomainen on ilmoittanut, ettei se päästä lapsia lähtemään ilman vanhempiaan, ei Suomi voi lapsia väkisinkään hakea.

3) Hakea sekä äidit että lapset Suomeen. Ymmärrän hyvin, että tämä vaihtoehto pelottaa monia, ja se pitää saada sanoa ääneen. Isisin hirmuteot ja väkivaltaisuudet ovat kiistämättömiä, ja terrorismin uhka pitää aina ottaa erittäin vakavasti. Ja on totta, että naiset ovat lähteneet alueelle vapaaehtoisesti, ja ainakin osa on voinut olla tavalla tai toisella mukana Isisin toiminnassa. Luotan kuitenkin itse suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja turvallisuuskoneistoon, että äitien tilanne pystytään selvittämään. Ne, jotka ovat syyllistyneet laittomuuksiin, tuomitaan (mahdollista osallisuutta Isisin toimintaan ei ole helppo osoittaa, mutta se on kuitenkin tehtävissä) ja niitä seurataan, joiden suhteen on syytä huoleen. Tiedän, että se on hankalaa ja kallistakin, mutta siihen on keinonsa. On myös hyvä muistaa, että Supon tehtävä on tehdä nimenomaan uhka-arvio. Vaihtoehtoisesti voi ajatella, että ihmisellä on taipumus olla kiitollinen, jos hänen ja hänen lastensa henki pelastetaan, ja ammattilaisten avustuksella heillä on hyvät mahdollisuudet sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan.

Lisäksi voi miettiä myös sitä, kummassa radikalisoitumisen uhka on suurempi: Suomessa vai vankileirillä? Mitä pidempään lapset ovat leirillä, sitä todennäköisemmin hekin radikalisoituvat - ja vastaavasti mitä nopeammin he pääsevät pois, sitä paremmat mahdollisuudet heillä on toipua. Eikä leiriympäristö varmasti tee hyvää äideillekään. On myös hyvä muistaa, että Suomen perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan kaikilla Suomen kansalaisilla on oikeus tulla takaisin Suomeen. Nyt vain on valittu se linja, että paluuta ei aktiivisesti avusteta, vaikka periaatteessa konsulipalvelulaki siihen velvoittaisi. Tämä lain mukainen oikeus tarkoittaa myös sitä, että osa äideistä lapsineen saattaa joka tapauksessa palata jossain vaiheessa omaehtoisesti Suomeen - mahdollisesti lasten oltua leirillä vuosia.

Itse valitsisin näistä vaihtoehdoista kolmannen: sekä lasten että äitien hakemisen takaisin Suomeen. Nähdäkseni se on ainoa realistinen tapa auttaa lapsia ja saada heidät pois leiriltä, jossa ei ole mahdollisuutta turvallisuuteen, riittävään ravintoon, terveydenhuoltoon ja koulutukseen. Lasten auttamiseen velvoittaa paitsi YK:n lasten oikeuksien sopimus, ennen kaikkea ihmisyys. Suuri osa näistä lapsista on alle kouluikäisiä.

Kuten todettu, asia ei ole yksinkertainen ja kaikissa vaihtoehdoissa on vaikeutensa ja huolensa. Toivoisin kuitenkin erityisesti kansanedustajilta rehellisyyttä siinä, että jos he ilmoittavat kannakseen, että äitejä ei missään olosuhteissa saa tuoda takaisin Suomeen, heillä olisi samalla kanttia sanoa, että erittäin suurella todennäköisyydellä silloin ei myöskään lapsia voida auttaa. Tai sitten heidän on kiireesti esitettävä konkreettinen suunnitelma, miten se voitaisiin tehdä. Ainakaan eilen eduskunnan kyselytunnilla ei kuultu yhtään ratkaisuehdotusta, miten tämä ”lapsia autetaan, mutta äitejä ei” -linjaus voitaisiin toteuttaa. Eivätkä Suomen parhaat asiantuntijat ole sellaista keksineet, vaikka ovat tehneet asian eteen töitä jo kuukausia.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
(c) Mervi Katainen
Kuvat: Mikko Mäntyniemi
Osumalaskuri: 82025