Riittävätkö rahat?

Olen kampanjakiertueen aikana käynyt kaikissa kymmenessä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kunnassa tapaamassa alueen asukkaita. Kaksi kysymystä on ollut ylitse muiden: 1) Riittävätkö rahat? ja 2) Tuleeko meidänkin äänemme kuulluksi?

No, riittävätkö rahat ja paranevatko palvelut? Vaalikeskusteluissa on luvattu lisäresursseja lähes kaikkiin hyvinvointialueille siirtyviin palveluihin. Se on sinänsä loogista, koska varmasti jokaisen puolueen ja jokaisen ehdokkaan tavoitteena on, että hoitojonot saataisiin purettua, ikäihmiset kunniallisesti hoidettua ja terapiatakuu toteutettua – ja lukuisat muutkin palvelut nykyistä paremmin hoidettua. Ihan aiheellisesti ihmiset ovat kuitenkin olleet ihmeissään siitä, mistä luvatut lisäresurssit otetaan. Ja oikeassahan he ovat. Hyvinvointialueet ovat jatkossa täysin valtion rahoituksen varassa, joten valtion kassastahan ne rahat otetaan – ja valtion kassaan ne tulevat veronmaksajilta. Siksi rahoituksen lisäämiselläkin on rajansa. Ja aina lisärahakaan ei riitä, jos tekijät puuttuvat. Alueuudistus itsessään kun ei tuo lisähenkilöstöä esimerkiksi vanhuspalveluihin tai mielenterveyspalveluihin, joissa parempien palvelujen tarjoamisen keskeinen este on henkilöstöpula. Kun vielä valtaosa terveys-, sosiaali- ja pelastuspalveluista on lakisääteisiä, tulevat aluevaltuustot eivät päätä niinkään siitä, mitä tehdään, vaan MITEN tehdään. Asioiden tekeminen uusilla tavoilla ja entistä järkevämmin ovat käytännössä ainoita keinoja, joilla hyvinvointialueet voivat itse vaikuttaa siihen, mihin valtion niille osoittamat rahat riittävät. Juuri tähän tulevien aluevaltuutettujen onkin jatkossa keskityttävä: etsimään ratkaisuja siihen, miten rajalliset resurssit käytetään nykyistä paremmin. Itse ajattelen, että tarvittavia toimia ovat mm. hoitopolkujen sujuvoittaminen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden nykyistä laajempi hyödyntäminen, ns. parhaiden käytäntöjen käyttöönotto, digipalvelujen hyödyntäminen, ja monenlaiset pahoinvointia ennaltaehkäisevät toimet. Mahdollisuuksia siis on, mutta iso ja uudistushenkeä vaativa urakka alueilla on kyllä edessä, ennen kun kysymyksiin voidaan varmuudella vastata ”kyllä riittävät” ja ”kyllä paranevat”. Ne tavoitteet kuitenkin ohjaavat ainakin omaa toimintaani, jos tulen valituksi aluevaltuustoon.

Entä tuleeko kaikkien ääni kuulluksi? Pidäthän sitten meidän puoltamme? Nämä kysymykset ovat toistuneet erityisesti alueen pienemmissä kunnissa, mutta ehkä jopa hieman yllättäen myös Espoossa. Itselleni on itsestäänselvyys, että ALUEvaltuutettuna pitää sananmukaisesti kantaa vastuuta koko alueesta ja varmistaa, että kaikkien alueen asukkaiden yhdenvertainen oikeus saada hyviä palveluja toteutuu. Se on myös ainoa tapa, millä uudistuksesta ja paljon puhutuista ”leveämmistä hartioista” voidaan hyötyä. Omat kapeat hartiani ovat tasapuolisesti Länsi-Uudenmaan alueen asukkaiden käytettävissä.