Politiikka on rikki - vai onko sittenkään?

”Politiikka on rikki.” ”Edustuksellinen demokratia on kriisissä.” ”Puolueet ovat kriisissä.” Otsikot julistavat poliittisen järjestelmän rappiota. Viime päivinä kokeneet poliitikot Lenita Toivakka, Seppo Kääriäinen ja Tapani Tölli ovat kertoneet eduskuntatyöskentelyn muuttuneen viime vuosina lyhytnäköiseksi ja pinnalliseksi klikkien metsästämiseksi. Isot ja pienet asiat menevät sekaisin, ja näkemyseroja paisutellaan.

Miksi sitten minäkin olen pyrkimässä ”kansakunnan piip-tolpaksi”? Miksi ylipäänsä kukaan haluaa olla mukana moisessa menossa?

Siksi, että politiikka on tärkeää. Tavattoman tärkeää. Sillä on väliä, ketkä – ja millaisten arvojen pohjalta – ovat päättämässä siitä, mihin yhteisiä varoja käytetään, mitä palveluja tarjotaan (tai ei tarjota), ja millainen on Suomen tulevaisuuden suunta.

Konkariedustajien viesti on kuitenkin otettava vakavasti. Jotain on selvästi tapahtunut. Homma on lähtenyt lapasesta vähän joka puolella: poliitikot sortuvat toistensa sanomisten tahalliseen vääristelyyn ja keskustelupalstojen törkeyksiä lukiessa on välillä vaikea uskoa suomalaisten olevan sivistynyttä väkeä. Ja taitaa mediallakin olla roolinsa poliittisen keskustelukulttuurin muutoksessa.

Mutta vika ei sittenkään taida olla poliittisessa järjestelmässä tai edes politiikassa, vaan meissä ihmisissä. Käytöstapojen lisäksi on tainnut unohtua se, että politiikassa saa olla eri mieltä toisten kanssa – erilaiset näkökulmat pitääkin tuoda esille. Mutta ehdoin tahdoin ei vastakkainasettelua tarvitse hakea vain räiskyvän keskustelun toivossa. Huomionarvoista on, että eri mieltä oleminen on täysin eri asia kuin riitely, joksi kaikki poliittinen keskustelu helposti leimataan. Kyllä asioista saa vääntää – juuri sehän on politiikkaa. Maailmalla on kyllä riittävästi esimerkkejä järjestelmistä, joissa vain yksi mielipide on sallittu. Ja ne järjestelmät ne vasta rikki ovatkin.

On myös hyväksyttävä se, että päätöksiä, jotka miellyttäisivät kaikkia, on yhä vaikeampi tehdä. Tarvitaan poliittista taitoa ja tahtoa löytää ratkaisuja, jotka olisivat edes enemmistön hyväksyttävissä. Usein ne ovat niitä kirottuja kompromisseja.

Itse uskon, että edustuksellinen demokratia on edelleen paras tapa hoitaa julkista päätöksentekoa. On työnjaollisesti järkevää, että valitut edustajat perehtyvät asioihin ja tekevät päätöksiä "koko porukan puolesta". Huutoäänestykset kuin toimivat vain harvoin. Ja 5,5 miljoonaa kopiota monituhatsivuisesta sote-esityksestä olisi aika paljon paperia – ja saattaisi jäädä aika monella lukemattakin...

Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö poliittista järjestelmää pitäisi uudistaa ja puolueiden ja poliitikkojen miettiä uusia tapoja toimia. Ehdottomasti pitää. Eivät kaikki halua kuulua puolueeseen (vaikka se omasta mielestäni onkin huippumielenkiintoista!), vaan monille mieluisampi tapa on osallistua silloin kuin on aikaa / sattuu huvittamaan / esillä on jokin itselle erityisen tärkeä asia. Joku vaikuttaa päiväkodin tai koulun vanhempainyhdistyksessä, toinen allekirjoittaa kansalaisaloitteen, kolmas jakaa somessa tietoa ilmastonmuutoksesta. Kaikki se on vaikuttamista (jopa politiikkaa), vaikka sitä ei aina sellaiseksi mielletäkään.

Itse uskon, että se mikä politiikassa tällä hetkellä on rikki, on korjattavissa. Mutta ryhtiliike tarvitaan. Ja siinä vastuu on meillä kaikilla: poliitikoilla (ja sellaiseksi pyrkivillä), medialla ja ihan jokaisella keskusteluun osallistuvalla. Eri mieltä saa olla, mutta toistenkin mielipiteitä pitää kuunnella ja edes yrittää ymmärtää.