Blogi

Blogiteksteissä kerron mietteitäni ja mielipiteitäni erilaisista yhteiskunnallisista teemoista. Kirjoituksia saa mieluusti kommentoida – oli sitten samaa tai eri mieltä! 

Muistattehan hyvät käytöstavat myös nettikeskusteluissa. Poistamme kommentit, jotka sisältävät epäasiallista sisältöä. Sananvapaus ja sananvastuu ovat toistensa parhaat kaverit!
Perjantai, Helmikuu 22, 2019, 16:57

Olen täyttänyt viime päivinä vastauksiani eri medioiden vaalikoneisiin. Vaalikoneissa toistuu väittämä: ”Korottaisin ennemmin veroja kuin leikkaisin palveluja”. Samaa vai eri mieltä?

En mielelläni valitsisi kysymykseen kumpaakaan annetuista vaihtoehdoista. Minusta asia ei ole ihan noin yksioikoinen.

Ensinnäkin, verojen korotukset harvoin ovat yksin ratkaisu talousongelmiin. Erityisesti kuntapuolella on nähty lukuisia esimerkkejä, kun talousvaikeuksien edessä on nostettu kunnallisveroa menoista selviämiseksi. Mutta kun samalla ei ole uudistettu rakenteita ja prosesseja, korotuksen tuomat lisätulot on syöty nopeasti ja vuoden päästä kunnanvaltuustossa on käsitelty uutta veronkorotusesitystä.

Toiseksi, verotus ei toimi niin mekaanisesti kuin kysymyksessä annetaan ymmärtää. Toisinaan verojen korotus voi johtaa myös verotulojen pienemiseen ja vastaavasti verotuksen keventäminen verotuottojen kasvuun. Esimerkiksi oikein kohdennettu ansiotuloverojen alennus lisää työnteon kannustavuutta ja parantaa työllisyyttä kannustinloukkujen poistuessa. Politiikkakielellä puhutaan verotuksen dynaamisista vaikutuksista. Samaan tapaan kotitalousvähennys (verovähennys) on lisännyt työllisyyttä ja vähentänyt harmaata taloutta ja sitä kautta kasvattanut verotuloja. Oleellista on siis se, mihin verotus kohdistuu, ja mitkä ovat veroratkaisujen vaikutukset sekä julkisen talouden menoihin että tuloihin.

Palvelujen leikkaaminen on vähintään yhtä kinkkinen kysymys.

Tyypillisin tapa leikata palveluja on nipsaista vähän joka paikasta. Tällaista juustohöylämenetelmää on Suomessa käytetty vuosien varrella moneen otteeseen sekä valtion- että kuntatasolla. Useimmista palveluista on siis jo otettu ”löysät pois”, jos sellaista on ollut. Höyläilystä tuskin on ratkaisuksi nykytilanteessa, jossa valtiovarainministeriön arvio on, että tulevalla vaalikaudella julkista taloutta on sopeutettava noin kahdella miljardilla eurolla. Erityisen haasteelliseksi tilanteen tekee se, että julkisen talouden tulot ja menot pitäisi saada tasapainoon tilanteessa, jossa väestö ikääntyy, mikä kasvattaa kestävyysvajetta entisestään.

Poliitikkojen puheissa toistuu usein hokema, että leikkausten sijaan on tehtävä rakenteellisia uudistuksia. Rakenteelliset uudistukset kuulostavat aika epämääräisiltä, joten se "säästöehdotus" olisi aina syytä purkaa konkreettisiksi ehdotuksiksi. Raskaimmillaan kyse voi olla vuosien sote-jumpasta ja kevyimmillään yksittäisten prosessien hiomisesta.

Yksi konkreettinen esimerkki toimintatapamuutoksesta on Espoon kaupungin muutama vuosi sitten lanseeraama ”lonkkaliukumäki”, uusi toimintamalli lonkkamurtumapotilaiden hoitoon. Hoitoprosessi alkaa jo ambulanssissa, ja leikkaus ja kuntoutus ovat yhtenäinen hoitokokonaisuus. Onpa malliin vielä sitoutettu läheisiäkin ”kotikoutseiksi” kannustamaan kuntoutuksen jatkamista kotona. Uudistuksen tuloksena potilaat kotiutuvat nopeammin ja parempikuntoisina ja kustannussäästöt ovat merkittävät. Samoilla resursseilla tehdään siis sama asia entistä nopeammin ja paremmin.

Monille rakenteellisille uudistuksille on tyypillistä se, että säästöt eivät näy suoraan ”samassa kustannuspaikassa” kuin mihin satsauksia tehdään. Voi olla vaikea tai jopa mahdotonta etukäteen arvioida, paljonko esimerkiksi panostus etsivään nuorisotyöhön tai oppilaanohjaukseen säästää, jos säästöt tulevat syrjäytymisen ehkäisyssä. Sellaisiakin ratkaisuja on kuitenkin uskallettava tehdä.

Verojen, leikkausten ja palvelujen uudistamisen lisäksi keinovalikoimassa on myös tulojen kasvattaminen. Työllisyysasteen noston tärkeyden on onneksi ainakin suurin osa poliitikoista jo tunnustanut. Tällä vaalikaudella saavutettiin 72 prosentin työllisyysaste ja seuraavaksi tavoitteeksi asetellaan jo 75 prosenttia. Asiantuntija-arvioiden mukaan pidemmällä aikavälillä luvun pitäisi olla lähempänä 80:tä.

Prosenttilukujen heitteleminen sinänsä on helppoa, mutta niiden saavuttaminen vaatii jämäköitä toimenpiteitä. Yksi selkeistä kohteista on peruskoulun päättävien nuorten koulutukseen ohjaus. Tällä hetkellä noin 15 % suomalaisnuorista ei suorita toisen asteen tutkintoa. Se on aivan käsittämätön luku maassa, jossa on aina ymmärretty koulutuksen merkitys! Ja se näkyy suoraan työllisyystilastoissa. Pelkän perusasteen koulun suorittaneiden työllisyysaste on noin 43 %, toisen asteen tutkinnon suorittaneiden 70 % tietämillä ja korkeakouluasteen suorittaneiden reilusti yli 80 %. Koulutus on siis suoraan yhteydessä työllistymismahdollisuuksiin.

Korotetaanko siis veroja vai leikataanko palveluja?

Itse uskon, että kaikkia käytettävissä olevia keinoja on tulevina vuosina mietittävä, eivätkä ne ole vastakkaisia tai toisensa pois sulkevia. Ja juuri sen takia todella moniin vaalikoneiden kysymyksistä voisi perustellusti vastata olevansa joko samaa mieltä tai eri mieltä olematta erityisen epälooginen… Ottakaahan siis ilo irti vaalikoneista!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
(c) Mervi Katainen
Kuvat: Mikko Mäntyniemi
Osumalaskuri: 56764